Matka La Gomeralle, 3. päivä: Vallehermoso – Alojera – Epina- Arure – Valle Gran Rey – Chipude – Alajeró - Playa Santiago



Vallehermoso, Saaren viinikellari

Heräsin aikaisin. Söin aamiaisen ja maksoin huoneeni. Kävelin saaren viinikellarille, joka sijaitsi Vallehermoson keskustassa. Mikään ei näyttänyt liikkuvan sen sisällä. Kyselin aukioloajoista kadulla liikkuvilta ihmisiltä. Totesivat, ettei se ole joka päivä auki, ja joskus on kiinni pitkään. joskus auki.... Tänään ei ilmeisesti ollut se ”joskus auki”. Olisi varmaan pitänyt soittaa jo aikaisemmin. Mutta kun en halunnut aikataulua ajamiselleni. Toisen kerran...

Kävin vielä ottamassa pari valokuvaa kaupungin keskustan rakennuksista ja läksin matkaan. (TF 713) Alkumatkalla ajoin vanhaa, kapeaa tietä, jolla joka mutkan takaa voi tulla vastaan paikallinen nuori vauhtihirmu. Ajokaistoja oli kaksi, mutta toisella olivat kaikki autot pysäköityinä, varsinkin mutkien kohdalla, niin, ettei näkyvyyttä ollut lainkaan.

Tietyöt – maantien levennys - olivat  menossa keskustan ulkopuolella. Tien pohja oli jo valmiina, päällystys puuttui. Tosin muutaman kilometrin päässä oli toinen pysähdys työkoneiden takia. Juttelin liikennettä vahtivan naisen kanssa. Tietyöt ovat olleet käynnissä jo yli vuoden. Pahimmillaan Vallehermoson ja Epinan välillä oli 15 pysähdyspaikkaa. Nyt niitä on vain nämä kaksi. Tämä uusi tie oli huomattavasti leveämpi kuin entinen. Päällystystä oli jo paikka paikoin.

Halusin poiketa Alojeraan, mutta ajoin tienristeyksen ohi, koska kyltti oli niin pieni, että huomasin sen vasta ohittaessani.

Käännyin takaisin heti sopivan tilaisuuden tullen.


Matkalla Alojeraan

Laskeutuessani kohti Epinan risteystä huomioni kiinnittyi puihin, jotka kaikki kasvoivat vinosti, ilmeisesti tuulen suuntaan. Kaukaa en pystynyt arvaamaan mitä puita ne olisivat. Lähempänä huomasin niiden olevan mäntyjä, samoja runsaskäpysiä, joita kasvaa myös Hermiguassa (Pinus radiata).

Tie mutkitteli jyrkästi alaspäin. Maisema oli huikean avara.

Rinteet olivat alkuvaiheessa eräänlaisia jyrkkiä niittyjä. Rinteiden värit alkoivat jo muuttua keltaisen, ruskea ja vaalean vihertävän sävyisiksi. Kevät on ohi, ja kuivuus tekee maisemasta monisävyisen, jossa kaikki alkaa vivahtaa ruskeaan.
Alaspäin, alaspäin, alaspäin... Lopulta olin Alojerassa. Ajattelin, että jos joku haluaa asua ”jumalan selän takana”, niin tämä alkaa jo vaikuttaa sopivalta paikalta.
Mutkissa oli patikkareittien viittoja ja bussipysäkkejä. Katujen risteyksissä ilmoiteltiin vuokrattavista huoneista ja asunnoista. Joten ilmeisesti joku väki liikkuu täällä.



Alajera - uimaranta

En ajanut aivan meren rantaan – paikalliseen uimarantaan. Jäin katselemaan sitä ehkä sata metriä korkeammalta. Kattojen lukumäärästä päätellen myös siellä näytti asuvan väkeä, ainakin tilapäisesti.

Aloin palata hitaasti ylöspäin. Matkan varressa kiinnitin huomiota vanhoihin, mataliin, paikalta otetusta kivestä rakennettuihin asumuksiin, joiden katto useimmissa tapauksissa oli painunut sisään.

Rinteillä oli myös viiniviljelyksiä, pieniä, pengerrettyjä, kivillä reunustettuja ja tuettuja ”plänttejä”.

Löysin vanhan hautausmaan ja sen läheisyydessä saaren eologisen puiston kaksi tuulimyllyä. Pitivät tosi kovaa meteliä pyöriessään. Eivät taida kuolleet saada moiselta melulta nukkua rauhassa. Etuvasemmalla, korkeimpien huippujen yli, valuivat paksut pilvet rinnettä alas, vähän kuin kattila olisi kiehunut yli.

Pysähdyin kahville paikkaan, jossa on tilaa parille sadalle ihmiselle. Turistibussit pysähtyivät täällä ennen. Nyt paikka on hiljainen. Kaksi tietyötä matkan varressa ei suo busseille aikaa kiertää tänne saakka, ja sen lisäksi ehtiä iltalaivalle ajoissa. ”Kauppa ei käy juuri nyt”, totesi paikan omistaja ja huokaisi tosi syvään.



Erilaisia tyräkkipensaita ja taustalla punarispupensas

Garajonayn kansallispuiston raja oli välittömästi kahvilan jälkeen. Näin kyltin ”Chorros de Epina” (7 putkea, aukkoja, joista vesi virtaa). Läksin katsomaan. Kävelin polkua jonkin matkaa alaspäin ja saavuin pienelle valkealle kappelille. Kiersin kappelin, mutta en halunnut jatkaa polkua, koska minulla oli jalassani ”ajokengät”, joilla on vaikea liikkua maastossa. Katselin kasveja ja kuvasin niitä.


Ikivihreää laakeripuumetsää

Tie jatkui luonnonpuiston alueella. Se kiersi nyt sen kallion reunaa, jota olin kuvannut alhaalta. Metsä muuttui satumetsäksi. Sielu tuntui lepäävän. Tunsin, että minun oli pysähdyttävä heti sopivan paikan tullen. Ja se löytyikin. Kävelin metsään paljain jaloin. Metsänpohja oli pehmeä ja lämmin. Lämmin, koska aurinko pääsee lehtien välistä maan pinnalle saakka. Seisoin kauan käsi tuettua sammaleisiin puun runkoon. Linnut lauloivat. Vain joku lehti heilui hiljaa. Hyönteisiä pyöri ilmassa. Muuten kaikki oli hiljaista kuin aika olisi pysähtynyt. Tunsin, että puut olivat uteliaita ja erittäin kärsivällisiä. Seisoessani siinä pitkään silmät kiinni, tunsin myös puiden ystävällisyyden. Puut ovat tärkeässä tehtävässä pitäessään yllä ekologista tasapainoa. Jokainen puuyksilö on suuren kiitoksen arvoinen tehtävänsä täyttämisestä.

Istuin kauan autossa ikkunat auki. Kuuntelin lintuja ja vähitellen vaikutti siltä, että joillain niistä oli vuoropuhelu käynnissä. Lintujen silbo – gomeralainen vihellyskieli. Näin myös mustarastaita.
Autot pyyhkivät ohi. Kaikilla vaikutti olevan kiire. Ainoa, joka hidasti kohdallani oli Guardia Civil – poliisi. Liekö ollut eilen El Cedron metsässä tapaamani ryhmä. – Tämä hetki metsässä teki hyvää sielulle.

El Hierro näkyy horistontissa

Käännyin Valle Gran Reyn tielle. Puut muodostivat oikein holvikaaren tien ylle. Kasvillisuus oli hetken runsasta, ja puut suuria. Vähitellen niiden koko alkoi pienentyö. La Palman saari ”tuli” näkyviin horisonttiin. Pysähdyin ottamaan siitä kuvan. Samalla näin kauempana kukkulan, jonka takaa näkyi El Hierron saari. Kukkulalle johti tie, ja päätin ajaa sinne. Kasvillisuus kukkulalla oli matalaa kanervikkoa (Erica arborea)  ja kistusta (Cistus symphytifolius). Aurinko helotti, kuivuus tuoksui. El Hierro oli kuin tarjottimella.

Palmalta erottui Caldera de Taburienten notko selvänä. Olo tuntui onnellisen onnelliselta. Poltin sikarin sen kunniaksi. Ajoin takaisinpäin. Tuntui siltä, että jopa autoni iloitsi taas päästessään maastoon.

Aruressa pysähdyin syömään. Kokki sanoi olevansa myös vaatekauppias. Lattialla oli pari matkalaukullista vaatteita. Arvelin, että hän juuri palanut matkalta, mutta itse asiassa hän oli esittelemässä vaatteita joillekin. Siinä sivussa hän ehti valmistamaan hyvänmakuisen annoksen kanaa minulle.

Matka jatkui. Valle Gran Reyn laakso oli yhtä mahtava kuin muistin aikaisemmilta kerroilta. Olisin halunnut ottaa kuvia, mutta pysähtyminen oli mahdotonta. Mietin samalla minne jäisin yöksi. ”Sinne missä autolla on parkkipaikka vieressä”, tuumin.

Valle Gran Reyn rantakadulla, juuri Hautacupercun (1400-luvun lopulla elänyt gomeralainen ”vallankumouksellinen”) patsaan vieressä oli paikka. Ihan lähellä, toisella puolen katua oli Gran Hotel. Kävin kysymässä huoneen hintaa. mutta sen kuultuani päätin viettää yöni muualla, vaikka autopaikka olisi ollutkin lähellä ovea. Oli kuumaa ja siestan aika. Vuorovesi oli matalana. Kävin vilkaisemassa ”Charco del Condea”, eli Kreivin lätäkköä. Siellä oli vettä tuskin nimeksi.
Soitin Juego de Bolasiin, Garajonayn kansallispuiston tiedotuskeskukseen (missä poikkesin edellisenä päivänä), ja kuulin, ettei osanottajia huomiselle tutustumiskierrokselle ollut tarpeeksi. Näin voin rauhassa yöpyä jossain kauempana Laguna Grandesta.

Päätin jatkaa Playa Santiagoon. Halusin uida. Reitti El Cercadoon ja Chipudeen on mielestäni kovin erikoinen, koska se sijaitsee osin maisemallisesti erikoisella ylätasangolla.



Fortaleza de Chipude

Tie oli kapea ja mutkittelevainen. Chipudessa näin paikallisen kuuluisuuden kävelemässä kukkia kädessään. Saaren tunnetuin ruukkumestari, Doña Rufina, oli taukoa pitämässä. Fortaleza de Chipude – erikoinen entinen tulivuoren piippu alkoi olla maiseman "päähenkilö". Myös El Hierro seurasi mukana etäältä. Olin väsynyt enkä jaksanut pysähtyä.

Aikaisemmin ohittamanai kylän, Las Hayas kylätie oli muistuttanut jotenkin kauan sitten näkemiäni kyläteitä Ruotsin Sörmlannissa. Nyt Chipuden kapeat, pysäköityjen autojen täyttämät kadut toivat puolestaan mieleen seikkailuni São Miguelin pikkukylissä Azoreilla.

Ympäröivien rinteiden värit leikittelivät vihreän eri vivahteissa – varmasti houkutus maalarille. Gomeran erikoinen tyräkki, Euphorbia lambii kukki suurina kullankeltaisina pensaina rinteillä ja tien varsilla. Välillä taas malvakierron (Convolvus althaeoides) vaaleansinipunainen väri oli voimakkain, toisin paikoin taas sinisen ratamoneidonkielen (Echium plantagineum). Jossain vaiheessa rinne oli valkean Gomeran sineraarian (Pericallis steetzii)ja vihreiden ja ruskean vivahteisten kaneravapensaiden leikkiä.



Silbon muistomerkki Igualerossa

Pysähdyin Igualerossa. Halusin kuvata La Gomeran ”vihellyskielelle” silbolle omistetun muistomerkin. Näköala paikalta oli henkeäsalpaava. Näkymät avautuivat kohti Barranco de Erquesin rotkolaaksoa, Fortaleza de Chipudea ja El Hierroa, ja tietysti meren rannatonta aavaa.

Matka jatkui ja maisemat muuttivat vähitellen luonnettaan. Värit muuttuivat enemmän ruskean ja kulottuneen keltaisiksi. Jätin kuvat ottamatta, koska halusin jättää muistisirulle tilaa Garajoayn huipun kuville.
Tie vei alaspäin ja vielä alas, alas, alas... Edessä näkyi pelkkä rannaton meri – ja uusi mutka, juuri ennen tyhjyyteen syöksymistä. Ohitin Alajerón. Lopulta näkyviin tuli lentokenttä. Sen jälkeen näkyi jo tämän päivän matkan kohde Playa Santiago.

Löysin parkkipaikan ja aivan vieressä oli pensionaatti, josta löytyi vapaa huone.

Kävelin katselemassa kaupunkia,. Löysin valokuvaliike, josta sain kameraani uuden muistisirun.
Hain uimapuvun autosta. Kävin meressä pitkästä aikaa. Mainingit keinuttelivat lempeästi ja ajoväsymys jäi mereen.

Vaihdoin lämpimät vaatteet. Kävelin läheiseen baarin. Tilasin pikkuruokaa ja lasin viiniä.. Fred Olsenin pikkualus poikkesi satamassa, toi väkeä San Sebastianista ja vei väkeä Valle Gran Reyhin

Ilta tummeni vähitellen. Saari sulkeutui taas. Tuntui kuin olisin ollut ikuisuuden poissa Tenerifeltä.

La Gomera, kolmannen päivän reitti

Kuvani päivän reitiltä

Huhtikuu 2010, © Gracia Penttinen. Artikkelin  vapaa jakaminen on sallittu, niin kauan kuin sen teksti säilytetään kokonaisuudessaan ja sisältöä muuttamatta,  ja jos sen kirjoittaja - Gracia Penttinen - ja tämä blogisivu mainitaan

Vuosien mittaan olen liikkunut paljon La Gomeralla, ja kirjoittanut saaresta ja kokemuksistani siellä useita juttuja:

 1. La Gomera – yleistietoja saaresta

 2. Matka La Gomeralle - 1. päivä: San Sebastian de LaGomera

 3. Matka La Gomeralle: 2. päivä: San Sebastian – El Cedro – Juego de Bolas – Vallehermoso

 4.Matka La Gomeralle, 3. päivä: Vallehermoso –Alojera – Epina- Arure – Valle Gran Rey –  

 Chipude – Alajeró - Playa Santiago

 5. Matka La Gomeralle, 4. Päivä: Playa Santiago

 6. Matka La Gomeralle, 5.Päivä: Playa Santiago -Alajeró - Alto de Garajonay – San Sebastian de La Gomera
 7. Matka La Gomeralla syyskuussa - Playa Santiago
 8 .Matka La Gomeralle syyskuussa - Matka Chipudeen, La Dama ja Playa La Rajita

 9. La Gomera – kurssipäivät Chipudessa

10. Hernan Perazan luola La Gomeralla

11. La Gomera – kävely Garajonayn kansallispuistossa

12. Fortaleza de Chipude La Gomeran saarella

13. Silbo – gomeralainen vihellyskieli

14. La Gomera aktivoituu

Ylläolevien lisäksi olen kirjoittanut pari juttua La Gomeran viinistä ja ruoasta
1. La Gomeran herkku – palmusiirappi   
2. La Gomeran alkuperäismerkintäoikeusalue(viini) 
3. Gomeralaista kotiruokaa ja viiniä
4. Joitain erikoisia La Gomeralaisia herkkuja