Pyhän Andreaksen herättely

Pyhän Andreaksen herättely
Paina kuvaa

9.11.10

Hernan Perazan luola La Gomeralla

La Gomeraa koskevissa matkaoppaissa kerrotaan, miten Hernan Perazan kuolemaa muistetaan edelleen vuosipäivänä. Hän pääsi hengestään rikkoessaan tiettyjä alkuperäisväestön kanssa tehtyjä sopimuksia. Toinen, ehkä vielä painavampi syy oli yksinkertaisesti se, että hän oli erittäin julma laisiaan kohtaan. Tämä tapahtui 1400-luvun loppupuolella, joten aikaa on vierähtänyt. Mutta edelleen mainitaan matkaoppaissa, että luola, missä Peraza tapaili alkuasukasprinsessa Iballaa, ja missä hänet ilmeisesti surmattiin, koristellaan 25.marraskuuta.

San Sebastianista Garajonayn luonnonpuistoon ja Valle Gran Reyhin johtavan tien varrella on paikka nimeltä ”Degollada de Peraza”.
Olen etsinyt luolaa jo usean kerran, löytämättä kuitenkaan mitään.

Torstaina, viikko sitten minulla oli tuuria. Kyselemällä löytyi johtolankoja. Ja juuri sillä hetkellä kun asuin autosta ulos, oli paikalla pariskunta, myös juuri saapuneet. Jatkoin kyselemistä. He kertoivat luolan sijaitsevan heidän perheensä omistamalla maapalstalla. Luolaa ei kukaan koristele, koska se on yksityistä aluetta. He lupasivat kuitenkin, että saan tulla katsomaan luolaa ulkoapäin. Laskeuduimme monet portaat alaspäin. Ja siellä oli lopulta Guahedumin luola. Luolan suuaukko on muurattu umpeen jo kauan sitten, tosin sinne on laitettu myös puinen ovi, joka on myös lukittu jo kauan sitten.. Itse luola on tyhjä. Maapalstan portti on lukossa, ja ennen luolan suuta on vielä toinen portti.

Yllätyksekseni se oli aivan maantien alapuolella, niin, että sitä ei pysty näkemään muuta kuin läheltä. Kasvit rehottivat rauhassa ja mitään jälkiä polusta luolalle ei näkynyt.

Katselin aikani ja otin pari valokuvaa. Ihailin samalla luolalta avautuvaa mahtavaa laaksonäkymää.

Paluumatkalla laivalla kerroin käynnistäni muilla oppaille. Jotkut eivät muistaneet koko luolaa, vaikka se on historiallisesti tärkeä paikka. Jotkut muistelivat vuosipäivää ja koristelua. Kukaan ei ollut käynyt siellä, eikä tiennyt tarkkaa paikka.

Marraskuu 2010  © Gracia Penttinen. Artikkelin  vapaa jakaminen on sallittu, niin kauan kuin sen teksti säilytetään kokonaisuudessaan ja sisältöä muuttamatta,  ja jos sen kirjoittaja - Gracia Penttinen - ja tämä blogisivu mainitaan

Vuosien mittaan olen liikkunut paljon La Gomeralla, ja kirjoittanut saaresta ja kokemuksistani siellä useita juttuja:




Inga kommentarer: