Pyhän Andreaksen herättely

Pyhän Andreaksen herättely
Paina kuvaa

19.4.10

Matka La Gomeralle: 2. päivä: San Sebastian – El Cedro – Juego de Bolas – Vallehermoso

Aamiainen hotellissa. Keräsin tavarani ja läksin ajamaan itäistä (TF 711) tietä kohti Vallehermosoa.
Olin jo kauan halunnut käydä El Cedrossa, saaren sydämessä, ja nähdä paikan, missä vesi virtaa kaikkina vuodenaikoina.

Tie erkani Hermiguan laakson alkupäästä. Rinteet olivat vihreät. Monin paikoin ne olivat mehipuiden (Aeonium canariense) peitossa. Muita kasveja olivat muratit (Hedera helix), myrtit (Myrtica faya) ja tietysti kanervat (Erica scoparia ja Erica arborensis). Puista huomioin erityisesti Viherlaakeri puun (Ocotea foetens). Pysähdyin Mirador de Rejolle hetkeksi. Olin jo ihaillut rinteellä olevaa monoliittia – vanhaa tulivuoren ”piippua” alhaalta päin. Nyt olin sen yläpuolella.

Ajaessani tätä kapeaa ja kiemurtelevaa tietä mietin samalla kiertääkö yksikään turistibussi täällä. Ja kuin vastauksena sanattomaan kysymykseeni tuli seuraavan mutkan takana vastaan pieni turistibussi. Näköjään kiertää!!Olisin pysähtynyt näköalapaikalle, josta avautui näkymä laaksoon, jonka toisella puolella kohoavat suuret monoliitit. Se on tehtävä palatessa.

El Cedro - puro
Käännyin kohti El Cedroa. Tämä tie on suljettu busseilta ja kuorma-autoilta. Tie on päällystetty luonnonkivilaatoilla. Noin 3 km n päässä pysähdyin hetkeksi miettimään uskaltaisinko ajaa purolle saakka. Päätin kokeilla. Tie oli kapea, täynnä vesilätäköitä, joiden syvyyttä en voinut tietää. Tie kiemurteli notkojen reunoja, matka eteni erittäin hitaasti ja tuntui jopa pitkältä. Joka mutkan takaa avautui uusi notko. Lopulta olin perillä puron vieressä.

Olisin voinut jatkaa vielä El Cedron kylään hieman kauempana, mutta päätin jäädä purolla ja nauttia ympäröivästä metsästä. Täällä voi, jos on onnea, tavata kaksi laakeripuumetsän "elävää fossiilia" - Kanarian kyyhkyn tai Palman kyyhkyn.
Nuestra Señora de Lourdesin – Lourdesin Neitsyen - kappelille oli täältä matkaa 0,3 km. Päätin kävellä sinne. Tämän kappelin ympärillä on aikoinaan vietetty suuria kansanjuhlia, mutta ne kiellettiin luonnonsuojelullisista syistä.


Lourdesin Neitsyen kappeli
Polku kappelille seurasi puron uomaa. Vesi solisi, linnut lauloivat, puut suhisivat, sivilisaatio ja sen keinotekoiset äänet olivat kaukana. Olin yksin. Pysähdyin kappelille. Olin nähnyt sen kuvissa, mutta tuntui vähän hurjalta olla itse sen vieressä. Lähellä oli pöytiä ja penkkejä picknickiä varten. Otin kuvia ja nautin ympäröivästä kauneudesta.

Paluumatkalla autolle vastaani tuli iso ryhmä saksalaisia patikoijia, enimmäkseen naisia. Myös auton vieressä seisoessani tapasin pari saksalaista naista patikkamatkalla kohti kappelia.

Hain autosta tyhjän vesipullon. Kävelin vähän matkaa puron uomaa ylöspäin ja täytin pullon. Pesin purossa kasvoni ja jalkani. Vesi oli kylmää. Kävelin hetken avojaloin. Halusin olla yhteydessä maahan. Maakin oli kylmä, hieman kostean tuntuista ja pehmeää jalkojen alla.

Tunsin olevani nälkäinen. Istuin autoon syödäkseni banaanin. Paikalle ilmestyi sivilisaation edustajia – Guardia Civil – poliisi. Katsoivat vähän pitkään, mutta eivät sanoneet mitään.
Söin banaanini rauhassa ja istuin vielä hetken.

Palatessani kohti maantietä totesin poliisien myös pitäneen tauon. Ajoin heidän perässään sitten aina tämän tien alkukohtaan.


keltaiset kultapurjepuut
Käännyin kohti ”Aula de la Naturaleza – luontokoulua. Poliisit jatkoivat omaan suuntaansa. Nyt patikoijia oli jo useampia liikkeellä.
Ihailin maisemia ja kasveja luontokoulun ympäristössä. Sumu peitti osin rinteitä. Loistavan keltaiset kultapurjeet (Adenocarpus foliolosus) erottuivat vihreydestä.Istuessani autoon, totesin ajaneeni 24.3 km San Sebastianin huoltoasemalta, jossa olin tankannut lähtiessäni. Lyhyt matkat, mutta tuntui kuin kaupunki olisi äärettömän kaukana.


Kivenlohkareet- Los Roques
Palasin Hermiguaan menevälle tielle. Pysähdyin myös näköalapaikalle, jonka ohi olin ajanut muutamia tunteja aikaisemmin. Kivenlohkareet- Los Roques – olivat osin sumunverhon takana. Kukkaloisto oli mahtavaa. Tuoksut täyttivät ilman. Kultalakka (Erysium bicolor) kiinnitti erityisesti huomiotani, samoin hehkuvan sininen ratamoneidonkieli (Echium plantagineum).
Hermiguan tiellä liikkui paljon autoja. Tie on kapea ja sitä korjataan. Olisin mielelläni käynyt Hermiguan vanhassa kirkossa, mutta tietöiden vuoksi oli mahdotonta löytää parkkipaikkaa tai edes pysähtyä silloin, kun autojonot pystyivät liikkumaan eteenpäin. Näin jäi Hermiguan laakso taakse ja kirkon katsominen seuraavaan kertaan.


Agulon lastauslaiturin jäänteitä
Päätin käydä katsomassa ”pescantea”, vanhan lastauslaiturin jäänteitä, meren rannalla, Hermiguan laakson suulla. Tie oli poikki, koska viimeisimpien rankkasateiden yhteydessä rinteiltä oli tippunut sille kiviä ja maata. Pysähtymispaikalta laituri näkyi kohtuullisen hyvin ja sieltä oli myös mahdollista ihailla maantien ja meren välille jääviä jyrkkiä pengerviljelyksiä. Pysähtymispaikan vieressä kasvoi kukkanen, millaista en vielä ollut ennen huomioinut.

Saavuin Aguloon. Join kupin kahvia maantien varrella sijaitsevassa baarissa. Kahvia juodessani ihailin Agulon takana olevalle äkkijyrkälle rinteelle avautuvaa näkymää. Sateiden aikaa tällä rinteellä on mahtava vesiputous. Nyt sen paikalla näki veden kiillottama uoma rinteessä.

Agulo
Läksin katsomaan lähempää tätä Gomeran ”namia”, Bonbon de La Gomera, kuten Aguloa kutsutaan. Kaupungin kaduilla on edelleen vanha mukulakivipäällystys. Vanhojen rakennusten arkkitehtuuri edustaa 1600-luvun portugalilaista tyyliä. Aguloon Tenerifen Buenvistasta ja Icod de Los Vinoksesta, aikoinaan tulleet rakentajat olivat ilmeisesti portugalilaista alkuperää. Kadut olivat yksisuuntaisia ja pysäköintipaikkoja harvassa. Kaupungin torin laidalla, kunnan virastotalon vieressä olevalle paikalle jätin auton hetkeksi (pysäköiminen kielletty) ja kipaisin katsomassa San Marcuksen – Pyhän Markuksen kirkkoa sisältä. Tämän tori on omistettu Leoncio Bentolle. Saman sukunimen omistanut agulolainen Cesarina Bento oli ensimmäinen kanarialainen nainen, joka oli saanut runojaan julkaistuksi, mutta hänestä en nähnyt mainintaa kaupungin katujen nimissä.

Olisin mielelläni viettänyt enemmän aikaa Agulossa, mutta en saanut autolle paikkaa, enkä viitsinyt kävellä takaisin maantien varresta, mistä paikkoja olisi ollut.

Euphorbia lambii
 Mesityräkki
Matka jatkui. Juego de Bolas, Garajonayn kansallispuiston vuonna 1981 avattu tiedotuskeskus Las Rosasin kylässä oli seuraava pysähdyspaikkani. Tavallisesti olen käynyt täällä opastusmatkojen yhteydessä ja aina pienellä kiireellä. Nyt aikaa oli.

Kiipesin yläpuolella olevalle näköalapaikalla ja ihailin laakeripuumetsien yli avautuvaa näköalaa. Tosin metsän yllä oli niin paljon sumua, ettei kannattanut ottaa valokuvia. Polun varressa otin kuvia kasveista, joita en vielä tuntenut. Poikkesin etnografisessa ”muistojen talossa”, mutta kiinnostukseni kohdetta, infovideota silbosta ja rumpujen tekemisestä, ei nyt esitettykään. Pikkuleipäkaupan omistajan kanssa jäi myös aikaa jutella. Hän on kotoisin Vallehermososta, jonne olin matkalla yöksi. Sain häneltä tietoja yöpaikoista ja saaren viinikellarin sijainnista. Istutuksissa huomioni kiinnittyi kahteen tyräkkikasviin. Toisessa oli tummanpunaiset kukat ja toisessa isot ja kirkkaan keltaiset. Sain paikan henkilökunnalta apua niiden tunnistamiseen. Tummanpunakukkainen on Mesityräkki (Euphorbia mellifera) ja kirkkaankeltakukkainen on eräs La Gomeran erikoisista tyräkkikasveista, Euphorbia lambii, jolle en ole löytänyt suomenkielistä nimeä.
Vallehermosoon johtavan tien varrella rinteet alkoivat jo olla kellertäviä. Varhaiskevään hehkuva vihreys alkaa olla häviämässä ja värisävyt muuttuvat vähitellen ruskeammiksi ja ruskeammiksi.

Castillo del Mar
Vallehermososta jatkoin meren rantaan. Halusin käydä katsomassa Castillo del Mar – meren linnaketta.

Se on entinen lastauslaituri, josta osa on ollut kunnostettu ravintolaksi ja tiedotuskeskukseksi. Myös sinne tie oli suljettu. Rinteiltä oli tippunut suuria lohkareita. Ja koska paikka on ulkomaalaisen hallussa, niin ei ole ilmeisesti ollut kiirettä avata tietä. Olen kuullut puhuttavan siitä, että gomeralaiset eivät ole katsoneet suopein silmin sitä, että joku ulkomaalainen on ostanut paikan. Tosin kukaan gomeralainen ei ole uhrannut sen kunnostamiseen omaisuuttaan tai aikaansa, kuten tämä saksalainen herra on tehnyt. Täällä laakson suulla on myös Vallehermoson uimaranta, merivesi uima-allas ja niiden yhteydessä olevat kahvila ja saniteettitilat. Uiminen oli mahdotonta sekä meressä että altaassa. Tyydyin syömään lihapullia ja kuuntelin meren villiä kohinaa.

Vallehermoso

Ajoin kaupungin keskustaan. Löysin pikkuleivän tekijän suositteleman majapaikan, joka todella oli siisti ja halpa. Kiersin hiukan kaupungilla ja kävin kirkossa. Löysin erittäin viihtyisän vanhan tyylisen ravintolan, mutta valitettavasti siellä ei ollut ruokaa saatavissa näin illalla. Katselin taloja ja niiden tyylejä. Yleensä julkisivuilla oli useita oven näköisiä, luukuilla peitettyjä ”aukkoja”. Kyselin eräältä naiselta niiden tarkoitusta, ja hän kertoi, että näiden luukkujen takana on yleensä vain yksi oviaukko, loput ovat ikkuna-aukkoja. Joissain taloissa oli yläkerroksessa luukkujen peittämiä ikkuna-aukkoja.

Päivän ajamisesta väsyneenä vetäydyin aikaisin yöpuulle pieneen huoneeseeni.

Toisen päivän reitti La Gomeralla
Kuvani päivän reitiltä

Huhtikuu 2010  © Gracia Penttinen. Artikkelin  vapaa jakaminen on sallittu, niin kauan kuin sen teksti säilytetään kokonaisuudessaan ja sisältöä muuttamatta,  ja jos sen kirjoittaja - Gracia Penttinen - ja tämä blogisivu mainitaanmukaisesti.

Vuosien mittaan olen liikkunut paljon La Gomeralla, ja kirjoittanut saaresta ja kokemuksistani siellä useita juttuja:





1 kommentar:

Tuulikki T sa...

Ihana blogi Gracia! Osaaat hienosti nähdä, kuvata ja kiroittaa. Mäkin haluaisin oppia tekemään tuollaista!
Tuulikki Telaranta, Helena F:n kaveri