Pyhän Andreaksen herättely

Pyhän Andreaksen herättely
Paina kuvaa

21.9.10

Matka La Gomeralla syyskuussa - Playa Santiago

La Gomeran matkallani oli päämääränä osallistua kurssille, jolla selvitetään erilaisia patikointireitteihin liittyviä asioita. Kurssin alkamispäivä oli keskiviikko. Läksin matkaan jo maanantai-iltapäivänä. Halusin katsella vähän ympärilleni. Alkusyksyn La Gomera on aivan toisen näköinen kuin keväisen vihreä La Gomera.

Kesä on ollut kuuma ja kuiva, niin kuin melkein kaikkialla muuallakin tänä vuonna.
Laivamatka Los Cristianoksen satamasta San Sebastianin satamaan La Gomeralla oli lempeä kokemus. Ei suuria aaltoja. Laivan kannella kuumuus ei tuntunut tukahduttavalta.
Ohitin San Sebastianin ja jatkoin matkaa suoraan Playa Santiagoon. Ihailin näkymiä. Olkoonkin, että rinteet olivat kuivat ja ruskeat, avaruus, vuoret ja merinäkymät olivat yhtä ihanat kuin aina.
Playa Santiagossa oli vähällä tulla ongelmia. En ollut varannut huonetta, enkä tiennyt, että läheisellä rinteellä sijaitsevassa kappelissa asustavan Hyvän Matkan Neitsyen – Virgen del Buen Paso – juhla oli käsillä. Juhlaväkeä oli saapunut tuhansittain naapurisaarilta saakka. Mutta joku oli perunut tilauksensa, ja näin sain yöpaikan.

Kannoin tavarat sisään ja läksin uimaan. Viime kerrasta oli aikaa jo useita päiviä, joten hetki tuntui todella ansaitulta. Väkeä oli runsaasti. Laiturilla jopa istui rantaa vartioiva Punaisen Ristin hengenpelastaja.

Loput ajasta käytin paikan katselemiseen.

Playa Santiago jakautuu kahden kunnan alueelle. Kylää halkova Santiagon rotko – Barranco Santigo – jakaa kylän. Itäpuoli on San Sebastian La Gomeran aluetta ja länsipuoli Alajrón kunnan. Hotellini oli Alajerón alueella. Päätin lähteä naapurikuntaan. Kävelin rantatietä, jota en koskaan ollut kävellyt ennen. Yllätyksekseni se vain jatkui, vaikka edessä näytti olevan korkea rantajyrkänne. Meri oli rauhallinen ja veneilijät näyttivät olevan asettumassa yöteloilleen.

Löysin rannan läheisyydestä ravintolan, joka mielestäni uhmasi Espanjan nykyistä rantalakia, ts oli liian lähellä rantaa. Tosin matalan veden aikaan rantaviiva on huomattavasti kauempana, joten paikka saanee pitää sijaintinsa.
Kivitie jatkoi kohti rantajyrkännettä. Seinässä oli pimeä aukko. Mietin aikani. Ilta oli myöhä. Ketään ei näkynyt missään, eikä minulla ollut tietoa siitä, mitä luolassa mahdollisesti oli. Rohkaisin mieleni ja astuin sisällä. Samalla hetkellä luola valastui, ja totesin, että sen kaukaisimmassa nurkassa oli hissi. Pari herraa tuli ovesta ulos. Rohkaistuneena astuin sisään hissiin. Halusin ottaa kuvia ylhäältä.
Näkymät olivat todella hienot, niin merelle, Playa Santiagon satamaan, jyrkänteeltä alaspäin, kuin myös portaita ylöspäin.

Kiertelin aikani ja päätin palata, koska ilta oli myöhä. Mutta nyt eteen tuli ongelma. En ollut tajunnut, että tämä oli hotelli Tecinan asiakashissi. Ovia avautui ainoastaan hotellivieraiden kortilla. Matkaa Playa Santiagoon kaikkien mutkin kautta olisi useita raskaita kilometrejä. Ehkä taksi voisi auttaa. Katselin valojen ja varjojen leikkiä. Ihailin uuden kuun sirppiä, ja toivoin, että joku hotellin asiakas haluasi vielä palata ylös tai mennä alas. Toiveeni toteutui. Paikalle saapui pariskunta. Kysyin heiltä saksaksi voisinko tulla heidän kanssaan hissiin, koska ne ollut hotellin asiakas…. He puistelivat päätään ja puhuivat englantia keskenään. OK. Sama juttu uusiksi ja englanniksi tällä kertaa, ja niin sitten ajoimme kolmisin alaspäin.

Ilta oli todella pimeä palatessani. Uuden kuun sirppi näkyi terävänä mustalla taivaalla.

Neitsyen juhlat pitivät hereillä suuren osan yötä. Mikään maailman tapahtuma ei pysty sekoittamaan näiden vuotuisten kyläjuhlien järjestystä.

Syyskuu 2010 © Gracia Penttinen. Artikkelin  vapaa jakaminen on sallittu, niin kauan kuin sen teksti säilytetään kokonaisuudessaan ja sisältöä muuttamatta,  ja jos sen kirjoittaja - Gracia Penttinen - ja tämä blogisivu mainitaan

Vuosien mittaan olen liikkunut paljon La Gomeralla, ja kirjoittanut saaresta ja kokemuksistani siellä useita juttuja:


Inga kommentarer: