Pyhän Andreaksen herättely

Pyhän Andreaksen herättely
Paina kuvaa

15.11.09

Puerto de la Cruzin vihreät keitaat: Kasvitieteellinen puutarha

Päivitys 2016

Tämä puutarha sijaitsee Puerto de la Cruzin eteläpuolella, luoteessa keskikaupungilta. Se on eräs Euroopan tärkeimmistä kasvikokoelmista. Paras aika puistossa vierailulle ovat kuumimmat päivät, koska sen trooppinen kasvillisuus tarjoaa virvoitusta ja varjoja. Puisto tarjoaa samalla matkan kaukaisille mantereille ja trooppisiin metsiin.

Puutarha on monesta eri syystä johtuen saanut kasvaa ja kehittyä omassa rauhassaan. Siellä voi kuunnella linnunlaulua ja aistia puiden vanhaa viisautta. Mielessä voi olla myös ”yhdeksän oivalluksen” toteamus siitä, miten tärkeitä vanhat puut ovat ihmiselle. Tässä puutarhassa ei ulkomaailman kiireys vaivaa.

Ficus benghalensis
Kaikkein silmiinpistävästi erikoisin kasvi puistossa on kolossaalinen Ficus benghalensis. Sitä on ulkoasunsa vuoksi verrattu ”puun muodossa olevaan goottilaiseen kauhukertomukseen”, tai pahanilkiseen peikkomaailmaan. Olen tavannut sillä espanjankielisen nimen on ”Higuera de la isla de Lord Howe” – eli Howen lordin saarelta peräisin oleva viikunapuu. Englanninkielessä luettelossa se on ”Moreton Bay Fig or Australian Banyan”. Toivon, että molemmat viittaavat samaan alkuperään.. Tämän yli 200-vuotta vanhan puun oksat ja ilmajuuret näyttävät kasvavan joka suuntaan. Se vaikuttaa olevan runkojen, juurten, oksien ja kaarnan sekamelska, joka odottaa aikaansa yön tuloon. Huhu kertoo, että sen puiset tuntosarvet luikertavat niiden turistien kimppuun, jotka ovat jääneet lukituiksi puutarhan sisäpuolelle.

Tämä ”sopeuttamispuutarha” perustettiin jo vuonna 1788 eräänlaisena puolimatkan pysähdyspaikkana eksoottisille kasveille, joita Espanjan silloinen kuningas, valitushenkinen Carlos III, tuotatti Amerikasta, Afrikasta ja Aasiasta. Tästä johtuu puutarhan alkuperäinen nimi –Jardin de Aclimatación de la Orotava (Orotavan sopeuttamispuutarha). Puerto de la Cruz tunnettiin puutarhan perustamisen aikaan La Orotavan satamana, eli Puerto de la Cruz de la Orotava.

Aiemmin oli yritetty perustaa vastaavanlaisia puutarhoja Espanjan mantereelle, Aranjuezin kuninkaalliseen puutarhaan ja Madridiin, mutta nämä olivat epäonnistuneet mantereen talvien kylmien lämpötilojen takia. Näin tästä lämpimimmillä leveysasteilla sijaitsevasta puutarhasta tuli kasvitieteellinen El Dorado (kultamaa), Sinne kotiutui vähitellen noin 4000 puuta, pensasta ja kasvia muistona tästä ”epäonnistumisesta”.


Don Alfonso de Nava y Grimon
Puutarha sai virallisen alkunsa siten, että Carlos III antoi kuninkaallisella käskyllä Don Alfonso de Nava y Grimonille, Villanueva de Pradon markiisille (ohikulkeva katu tunnetaan tällä nimellä) tehtäväksi perustaa Tenerifen saarelle yhden tai useampia alueita tai puutarhoja kokeillakseen näiden arvokkaiden eksoottisten kasvien sopeutuvuutta ensin saaren ilmastoon, ja sitten edelleen Espanjaan vietäviksi.

Markiisi itse asui La Lagunan kaupungissa. Se ei paikallisen meteorologisen instituutin mukaan kylmien talviensa johdosta ollut sopiva puiston paikaksi. Ja niin Markiisi tuli siihen lopputulokseen, että ihanteellisin paikka puutarhalle olisi maa-alueet La Orotavan laaksossa.

 Hän perusteli alueen sopivuutta sillä, että sää oli lauhkea myös talvella, ja että maaperä oli hedelmällistä. Markiisi huomasi myös, että alueella kasvoi jo eräitä trooppisia kasveja, kuten kahvipensas, papaija, ym.

Ensimmäiset siemenet saapuivat jo samana vuonna, syyskuussa 1788, ja markiisi kylvi niitä La Orotavan lisäksi myös La Lagunaan, Santa Ursulaan ja muihin osiin saarta. Useiden kokeilujen jälkeen hän päätti, että sopivin paikka puutarhalle oli todella La Orotavan laakso.

Nyt hän ryhtyi etsimään sopivaa maa-aluetta. Puutarha-alueen hän sai lahjaksi Fuerteventuran käskynhaltijalta Francisco Bautila de Lugo y Saavedralta. Kasteluvesi järjestyi La Orotavan vesiosakeyhtiön jäsenten toimesta.

Valtio hyväksyi Nicolás Eduardon tekemän suunnitelman puutarhasta, jonka oletettiin pystyvän tuottamaan myös tuloja.  Puutarhan rakennustyöt aloitettiin 1791, alue aidattiin ja maa muokattiin. Osa alueesta varattiin istutuksille, osa jaettiin taimistolle. Puutarhaan rakennettiin vesiallas ja kanaalit kastelua varten. Työt saatiin päätökseen vuonna 1799.

Puiston ensimmäinen johtava puutarhuri oli englantilainen, Kew Gardenissa toiminut herra. Hän oli työtoveriensa epäsuosiossa alusta saakka, eikä luonnollisestikaan taitanut maan kieltä. Hänen työpanoksensa jäi vähäiseksi.

Carlos III ehti kuolemaan ennen kuin hän oli ehtinyt näkemään puutarhan. Hänen seuraajansa Carlos IV ei ehtinyt keskittymään puutarhaan millään lailla, koska hänen voimavaransa olivat kiinnitetyt Napoleonin kanssa käytävään sotaan.

Ensimmäiset siemenet ja taimet lähettiin Espanjaan tosin jo puoli vuotta puutarhan perustamisen jälkeen, mutta suurin osa niistä oli kuollut ehtiessään Madridiin.

Valtion rahat loppuivat jossain vaiheessa. Nyt Villanueva de Pradon Markiisi kustansi useita vuosikymmeniä puutarhan ylläpidon omista rahoistaan, aina kuolemaansa saakka vuonna 1832. Työnsä kunniaksi hän sai puistoon kuvanveistäjä Cejas Zaldivarin tekemän bronssisen rintakuvan. Sen jälkeen puutarhasta huolehti eräs paikallinen yhdistys vuoteen 1855, jolloin valtio otti sen jälleen hallintaansa.

Hermann Wildpret
Puutarha oli vaarassa hävitä kokonaan, jollei sitä olisi ”pelastaneet” ulkomaiset innostuneet kasvitieteilijät. Vuosien 1860-1893 välisenä aikana puiston pääpuutarhurina toimi Sveitsistä Tenerifelle muuttanut puutarhuri ja kasvitieteilijä Hermann Wildpret. Hänen aikanaan puistoa laajennettiin huomattavasti. Wildpretin aloittaessa toimensa puutarhassa oli 220 eri lajista kasvia. Vuonna 1879 niitä oli 2486. Hermann Wildpretin ura puutarhurina päättyi koska hän ei halunnut hakea Espanjan kansalaisuutta. Kaiken kaikkiaan Wildpret toi Kanarian saarille 5000 erilaista kasvia.

Hermann Wildpretin ”muistomerkki” ei kuitenkaan sijaitse tässä puutarhassa, vaan ylhäällä ”Las Cañadas del Teiden” kansallispuistossa. Tämä ”muistomerkki” on Tenerifen ylpeys, noin 3 metriä korkeaksi kasvava hehkuvan punainen Kuningatarneidonkieli, jonka kasvitieteellinen nimi on Echium wildpretii.

1900-luvun ulkomainen puutarhuri oli ruotsalaissyntyinen kasvitieteilijä Eric Ragnar Sventenius. Hän tuli Tenerifelle Espanjan matereelta, Geronasta, rakastui saareen ja jäi puiston pääpuutarhuriksi vuonna 1943. Hän toimi tässä tehtävässä vuoteen 1970 saakka, jolloin hän siirtyi Gran Canarialle pystyttämään Viera y Clavijon kasvitieteellistä puutarhaa siellä. Sventenius oli erittäin arvostettu monien ansioidensa vuoksi ja hänen muistonsa on luonnollisesti säilynyt saariston kasvimaailman nimissä. Hän oli ahkera luonnossa kulkija, joka löysi useita harvinaisia tai häviämässä olevia kasviyksilöitä esimerkiksi Gran Canarialta ja El Hierrolta. Eräs näistä kasveista on harvinainen ikiviuhko, eräänlainen ”luonnollinen ikikukka” Limonium sventenius. Sventeniuksen keräämiä kasveja on Puerto de la Cruzin puutarhan herbolaariossa yli 30 000 kpl.

Vuonna 1973 Espanjan hallitus vahvisti säädöksellä puutarhan tärkeyden ja määräsi samalla läheisten alueiden pakkolunastuksesta puutarhan laajennusta varten. Näitä laajennus- ja kunnostamishommia on jatkettu vähitellen aina siitä lähtien. Kymmenisen vuotta sitten Puerton kävijät huomasivat, että laajennusalueen ympärille oli rakennettu mahtava muuri. Vuosiin alueella ei näyttänyt tapahtuvan mitään, mutta vuoden 2008 alusta saakka, alueella ovat työt käynnissä. Puutarhaa laajennetaan 5,5 hehtaarilla, eli sen pinta-ala kasvaa lähes kaksinkertaiseksi nykyiseen verrattuna.

Puutarhassa on nykyään 15.000 subtrooppista kasvia, kasvikoulu, siemenpankki ja suuri sienien kasvatuslaitos, jossa on useita tuhansia yksilöitä. Siellä on laaja kirjasto ja useita erilaisia tutkimuslaitoksia. Laajalle yleisölle nämä alueet eivät ole tunnettuja eivätkä avoimia. Puistolla on yhteyksiä muihin vastaaviin puutarhoihin ympäri maailmaa. Näihin yhteyksiin kuuluu mm. siemenien ja kasvien vaihto.
Käynnissä olevan uudistuksen pääpaino on Keski- ja Etelä-Amerikan subtrooppisella ja trooppisella kasvimaailmalla. Näin kasvien välityksellä halutaan vahvistaa myös Kanarian ja Latinalaisen Amerikan vahvoja historiallisia siteitä. Uuteen rakennusjärjestelmään kuuluu myös kasvihuone. Osa alueesta on tarkoitus Orotavan laakson kotoperäiselle kasvimaailmalle. Eräänlainen polttopiste tässä yhteydessä ovat alueen monet palmulajit.
Uuteen osaan tulee laajat pedagogiset tilat ja 1200 m2 suuruinen kävijäkeskus. Siellä saavat paikkansa niin kirjakauppa, ravintola, multimediatila ja näyttelytilat.. Viimeksi mainitussa kerrotaan Kanarian saariston asuttamiseen liittyviä tietoja Nykyaikaisen teknillisen standardin mukaan suunniteltu kastelujärjestelmä pitää huolen siitä että puutarha saa vettä. Tässä yhteydessä vesi kierrätetään. Uusi automaattinen vesi- ja jätejärjestelmä on ympäristö- ja kustannusystävällinen. Hyvin suunniteltu liikennejärjestelmä pitää huolen siitä, että kävijät pääsevät puutarhaan kahden eri sisäänkäyntitilan kautta, nykyisen yhden asemasta.

Puutarhan uudistus saavutti vuonna 2008 ns. kolmannen vaiheensa. Tosin kestänee vielä muutamia vuosia ennen kuin koko puutarha uudistuksineen on lopullisesti yleisön käytössä, eli vaihe numero neljä on saatettu loppuun. Valmistumisvuodeksi suunnitellaan vuotta 2010. Puiston uuden osan suunnittelusta vastaa kaksi maailmankuulua tenerifeläistä arkkitehtiä.

Puiston kävijämäärä vuonna 2007 oli 218.000. Tämä vaikuttaa paljolta, mutta kun tilastot vuodelta 1996 kertovat siellä olleen 400.000 kävijää, niin voi todeta, että määrä on vähentynyt lähes puolella. Puutarhaan. löytävät tiensä turistien lisäksi myös kasvitieteilijät ja kasvientutkijat eri puolilta maailmaa. Huolimatta suuresta kävijämäärästä, puutarhasta on olemassa tuskiin minkäänlaisia esitteitä. Eräänä syynä tähän puutteeseen on todettu olevan puutarhan ”epävarma” tilanne. Koko olemassaolonsa aikana se on ollut enemmän tai vähemmän uhattu. Nykyiset pitkään venyneet suunnitelmat laajentamisesta eivät myöskään ole tukeneet uusien esitteiden synnyttämistä.
Esitteitä ei ole suomeksi. Englanninkielinen esite on painettu vuonna 2005. Siinä luetellaan tärkeimpien 39 kasvin nimet ja niiden sijainti puutarhassa.

Useat puutarhan kasveista löytyvät kuitenkin suomenkielisestä Multikustannuksen julkaisemasta Lomakasvio kirjasta

Puutarhan osoite on: Calle Retama 2
Sen aukioloajat ovat seuraavat: 09.00 - 19.00 (01. huhtikuuta – 30. syyskuuta), 09.00 - 18.00 (01. lokakuuta – 31. maaliskuuta)
Puutarha on suljettu tammikuun 01. päivä, Pitkäperjantaina ja joulukuun 25. päivä.
Puutarhan kirjasto ja kasvitieteellisen kokoelma ovat avoimet vain tutkijoille sopimuksen mukaan Tel.: 922 92 29 81.

Puutarhassa on tiistaisin ja torstaisin klo 10.30 kasvitieteilijä Cristóbal Coviella Ulrichin järjestämät opastustunnit. Opastuskieli on saksa. Hintaan 15.00 € sisältyy sisäänpääsymaksu ja opastus.
Puiston sisäänpääsymaksu ilman opastusta on 3 €.

Tiedot elokuulta 2009, tarkistettu 2016

Lyhyt video kasvitieteellisestä puutarhasta

© Gracia Penttinen. Artikkelin  vapaa jakaminen on sallittu, niin kauan kuin sen teksti säilytetään kokonaisuudessaan ja sisältöä muuttamatta,  ja jos sen kirjoittaja - Gracia Penttinen - ja tämä blogisivu mainitaan

Tenerifen pùutarhoista



Inga kommentarer: